FC ESPOON EDUSTUS JATKAA SARJAKÄRJESSÄ

26.5.2015

A-juniorit tasapeliin, B-pojat jatkoivat maalitehtailua

Miesten edustusjoukkue otti täydet kolme pistettä, kun Hangon IK saapui edustuksen vieraaksi Leppävaaraan perjantaina 22.5.  Siniset puolustivat tarkasti läpi ottelun, eikä voitto ollut käytännössä uhattuna missään vaiheessa. Kotijoukkueen voittoon riitti kaksi melko identtistä osumaa. Ensimmäisestä vastasi Leonid Parznetskiy ja toisesta Fareed Sadat. Yhtä nukahdusta lukuunootamatta puolustustuksella Kasperi Kylmäsen ja Aaro Vaitomaan johdolla ei ollut vaikeuksia pitää hankolaisia vailla tehoja. Voitolla edustus jatkaa edelleen sarjan kärjessä, tosin yhden ottelun muita enemmän pelanneena. Sarja on muodostumassa erittäin tasaiseksi. Lohkon kärjestä kauden jälkeen löytyy se joukkue, joka kykenee kauden aikana tasaisimpaan suoritukseen. Positiivista ensimmäisessä ottelussa stadionin nurmella oli myös se, että katsojia ym kannattajia pelissä oli mukavasti eli 93 kpl.

Edustuksen pelit jatkuvat perjantaina 29.5. Espoonlahdessa nousijajoukkue Tikkaa vastaan. Seuraava kotiottelu on to 4.6. KäPa:n reservijoukkuetta vastaan.

A-juniorit olivat lähellä toista perättäistä voittoa SM-sarjassa. HJS/Haka Yj tuli kuitenkin tasoihin aivan ottelun loppuhetkillä. Espoolaisten osumasta vastasi B-junioreista nostettu Severi Hyvönen. ”Harmittava viime hetken nukahdus. Numerot kyllä tekevät oikeutta ottelun kululle” mietti joukkueen päävalmentaja Timo Kettunen ottelun tauottua. A-juniorit matkaavat seuraavaksi (6.6.) TPS:n vieraaksi.

B-pojat jatkoivat murskatahtiaan Ykkösessä kaatamalla KaaPon Kaarinassa 10-1 lukemin. Viljami Isotalo iski ottelussa peräti kuusi osumaa. Sarja on voimasuhteiltaan todella epätasainen. Syyskierros on aina tasaisempi, kun heikoimmat tippuvat kevätkierroksen jälkeen kakkoseen. B-poikien pelit jatkuvat seuraavaksi kotiottelun merkeissä keskiviikkona 3.6. HJS:ää vastaan.