JUHA SALMI FC ESPOON TALOUS- JA HALLINTOPÄÄLLIKÖKSI

19.8.2015

FC Espoon hallitus on kokouksessaan 17.8.2015 nimittänyt Juha Salmen seuran talous- ja hallintopäälliköksi. Juha tulee erityisesti uudessa toimessaan keskittymään seuran varainhankinnan kehittämiseen.

Varainhankinnan lisäksi Juha Salmen toimenkuvaan kuuluvat ainakin seuran taloushallinto, seuran yleishallinto sekä joukkueenjohtajien ohjaus ja tuki.

Juha on toiminut monta vuotta seurayhteisössämme mm. tyttöjoukkueiden joukkueenjohtajan tehtävissä joten Juha tuntee niin FC Espoon kuin koko seurayhteisömme toiminnan hyvin.

Koska Juhan nykyinen elämäntilanne sen mahdollistaa, hän hoitaa tehtäväänsä mahdollisuuksiensa mukaan vapaaehtoistyönä 30.11.2015 saakka, jonka jälkeen Juha siirtyy työsuhteeseen FC Espooseen.

"Urheilutoiminnan näkökulmasta katsottuna olemme saaneet Tommin, Röllin ja muun valmennusorganisaation  erinomaisen työn ansioista jo uuden vaihteen silmään. Nyt Juhan liittyessä tiimiin mukaan saamme mahdollisuuden kehittää seuran varainhankintaa ja hallintoa isoin harppauksin", FC Espoon puheenjohtaja Harri Nummela toteaa.

"Tarkoituksena ja tavoitteena on, että FC Espoon ja Juha Salmen yhteistyöstä muodostuu pysyvä ja pitkäaikainen. Olemme kuitenkin Juhan kanssa sopineet, että ensi kesänä pysähdymme yhdessä tarkastelemaan, ovatko talous- ja hallintopäällikön tehtävään liittyvät tulostavoitteet toteutuneet sekä toisaalta onko tehtävä haastavuudeltaan vastannut Juhan tehtävään liittyviä odotuksia", Harri Nummela taustoittaa.