POHJOIS-ESPOON PONSI FC ESPOON NELJÄNNEKSI KASVATTAJASEURAKSI

15.11.2015

FC Espoon seurayhteisö kasvaa yli 3.100 pelaajan yhteisöksi.Pohjois-Espoon Ponsi (PEP) on sopinut FC Espoon ja sen kasvattajaseurojen kanssa PEPin liittymisestä FC Espoo-seurayhteisöön. FC Espoon kasvattajaseuroja ovat nykyisellään FC Kasiysi, Leppävaaran Pallo sekä Kauklahden Pyrintö. Näin ollen PEPistä tulee FC Espoon neljäs kasvattajaseura ja sen myötä FC Espoo-seurayhteisön yhteenlaskettu lisenssipelaajien määrä nousee yli 3.100 pelaajaan eli noin 10 prosenttiin Palloliiton Uudenmaan piirin yhteenlasketusta pelaajamäärästä.

FC Espoo on toiminut vuodesta 1989 alkaen espoolaisten kasvattajaseurojensa yhteisenä kilpajalkapalloseurana mahdollistaen näin kasvattajaseurojen keskittymisen laadukkaaseen ja kattavaan junioritoimintaan nuoremmissa ikäluokissa.

”PEP osallistui jo kuluvalla kaudella seurayhteisömme toimintaan uutta valmennuslinjaa koskevan yhteistyön merkeissä. On hienoa, että nyt tehtyjen päätösten myötä PEP liittyy täysimääräisesti mukaan yhteistoimintaamme.” toteaa FC Espoon puheenjohtaja Harri Nummela.  ” Uskon, että tuleva yhteistyö tulee tuomaan uutta virtaa niin PEPin, FC Espoon kuin nykyisten kasvattajaseurojemme toimintaan” hän jatkaa.

”Seurallamme on ollut hieno mahdollisuus tutustua FC Espooseen ja muihin kasvattajaseuroihin yhteisharjoittelun, maalivahtiharjoittelun ja tuturoinnin avulla viimeisen vuoden aikana. Saatujen kokemusten perusteella päätös liittyä FC Espoon seurayhteisöön oli lopulta seurallemme helppo", toteaa puolestaan PEPin jalkapallojaoston puheenjohtaja Kari Kujala.

FC Espoo ja sen nykyiset kasvattajaseurat toivottavat kaikki PEPin jalkapallotoiminnassa mukanaolevat tervetulleeksi mukaan FC Espoo-seurayhteisöön!