FC ESPOON EDUSTUKSEN CUP-TAIVAL PÄÄTTYI LEPPÄVAARASSA

12.3.2016

FC Jazz kävi hakemassa Espoosta 0-3 (0-0) vierasvoiton

Ensimmäinen puoliaika oli tasainen. Ottelun alussa FC Jazz sai pari hyvää maalintekopaikkaa peräjälkeen, mutta maalivahti Jesse McLean piti torjunnoillaan espoolaiset pelissä mukana. Espoolaiset eivät maalipaikoille ensimmäisellä jaksolla päässeet, joten puoliajalle mentiin 0-0 tilanteessa.

Toisella jaksolla porilaiset paransivat otteittaan ja Espoo ei pystynyt vastaamaan vauhtiin. Läpi ottelun vaaralliset kulmapotkut toivat porilaisille tulosta ottelun 54. minuutilla kun Jussi Välilä puski pallon maaliin. Toisella puoliajalla myös espoolaiset pääsivät maalipaikoille ensimmäistä puoliaikaa paremmin. Vaihdot myös piristivät espoolaisten peliä ja etenkin Janne Paukkonen sai hämmennystä aikaan porilaisten alakerrassa. Hyökkäys ei kuitenkaan tuottanut tulosta ja porilaiset pääsivät iskemään vielä kahdesti viimeisen kymmenen minuutin aikana. Näin FC Jazz jatkoon 0-3 vierasvoitolla.

Avaus: McLean, Jokirinne, Vaitomaa, Numminen, Saastamoinen, Keisanen, Kylmänen, Salminen Peik, Koho, Lindholm, Louhisto Kim

Vaihdossa: Louhivaara, Koikkalainen, Aho, Salminen Linus, Louhisto Anton, Paukkonen

Vaihdot: 46’ McLean – Louhivaara, 57’ Keisanen- Paukkonen, 71’ Jokirinne- Salminen Linus

Muita Suomen cupin otteluita voit seurata osoitteesta http://www.palloliitto.fi/tulospalvelu/2016?spljp16&MSC


Samuli Heiska palaa FC Espooseen vuoden tauon jälkeen. Heiska siirtyy Sinisiin FC Hongasta. Heiska ehti aiemmin tänä vuonna pelata Suomen Cupia jo Honka Akatemian riveissä, eikä näin ollen ollut edustuskelpoinen Jazz-pelissä.