15-vuotias FC Kasiysin kasvatti on tuttu kasvo juniorimaajoukkueista.
FC Espoo kiinnitti tällä viikolla riveihinsä lupaavan veräjänvartijan, kun Matias Niemelä allekirjoitti sopimuksen Sinisiin. Alle 16-vuotiaiden maajoukkuevahti pelasi kaudella 2017 seuran B-junioreissa SM-karsintoja sekä SM-sarjaa.
Niemelä oli maalilla myös yhdessä A-juniorien pelissä sekä P02-joukkueen mukana tietyissä otteluissa, kuten Kai Pahlman -turnauksessa. FC Espoon maalivahtivalmentaja Marko Frantsi kehuu suojattiaan kypsäksi nuorukaiseksi.
- Olen valmentanut Matiasta nyt neljättä kautta. Maalivahtina Matias on ollut aina lahjakas, mutta viimeisen kahden vuoden aikana hän on ottanut suuria harppauksia myös urheilijana. Matiaksen kanssa on helppo harjoitella, koska hän vaatii itse itseltään paljon, ja haluaa kehittyä koko ajan.
Tällä kaudella Niemelä pelaa SM-karsinnat A- ja B-junioreiden kanssa. Kauden mittaan hän pelaa Frantsin mukaan molemmissa joukkueissa, mutta enimmäkseen A-junioreiden sekä silloin tällöin edustuksen mukana.
|