Lasten ja nuorten harrastustoimintaa mahdollistetaan rajatusti
27.1.2021
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä linjasi 27.1.2021 kokouksessaan, että nyt voimassa olevia rajoituksia ja suosituksia jatketaan pääosin pääkaupunkiseudulla helmikuun 2021 loppuun. Voimassaoloajan jatkamisella torjutaan epidemian ja uuden virusmuunnoksen leviämisen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ylikuormittumisen uhkaa. Määräaikaisia suosituksia ja rajoituksia jatketaan uuden määräajan jälkeen edelleen tarvittaessa. Koronakoordinaatioryhmä tunnistaa, että lapset ja nuoret ovat koronakriisin seurauksena erityisen haavoittuvassa asemassa ja heidän hyvinvoinnistaan tulee huolehtia. Harrastustoiminnan pitkäaikaisesta sulkemisesta on syntynyt huomattavia negatiivisia vaikutuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin. Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit linjasivat, että mahdollisuus lasten ja nuorten harrastustoiminnan järjestämiseen avataan rajatusti. Lisäksi ulkona toteutettava nuorisotyö mahdollistetaan enintään 10 hengen ryhmissä. Koronakoordinaatioryhmä keskustelee kokouksessaan ensi viikolla toisen asteen etäopetuksen tilanteesta.
Koronakoordinaatioryhmä seuraa epidemiatilannetta jatkuvasti ja tilanteen muuttuessa ryhmällä on valmius arvioida tehtyjä linjauksia uudelleen nopeasti.
Lasten ja nuorten harrastustoiminnan mahdollistaminen
Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit linjasivat, että niiden hallinnoimissa tiloissa voidaan toteuttaa 1.2.2021 alkaen alle 20-vuotiaiden harrastustoimintaa rajatusti ja erityisiä turvallisuusohjeita noudattaen.
Harrastustoiminnalla tarkoitetaan yksilöohjauksena tai ryhmässä toteutettua, toistuvaa ohjattua toimintaa. Toiminnassa on noudatettava viranomaisten antamia terveysturvallisuusohjeita. Viranomaisten antamien ohjeiden rikkominen voi johtaa tilavarausten peruuttamiseen tai toiminnan keskeyttämiseen.
Otteluita, kilpailuita, turnauksia, esityksiä tai tapahtumia ei järjestetä. Työpajoja, kerran järjestettäviä kursseja tai koulu- ja päiväkotiryhmien vierailuja vapaa-ajan toimipaikkoihin ei järjestetä. Koululiikunta toteutetaan edelleen ulkona ja koulun tiloissa, ei muissa liikuntatiloissa. Kilpa-ja huippu-urheilun harjoittelu- ja kilpailumahdollisuudet turvataan aiempien päätösten mukaisesti.
Toiminnassa on noudatettava seuraavia periaatteita:
Tiedoitamme tarkemmin käytännön toimista ja mahdollisista vuorojakojen muutoksista, heti kun kaikki rajoittavat tekijät ovat tiedossamme. |