Seuramme uudessa strategiassa on nostettu isoksi toiminnalliseksi malliksi "Paikallisuus".
Tavoitteemme on sitoutua tiettyyn yhteisöön, alueeseen, sekä seuran rooliin osana yhteisöä. Haluamme, että toimintamme keskittyy omalle alueellamme (Suur-Laaksolahden alue) tapahtuvaan toimintaan harjoittelutoiminnassa.
Viime syksynä aloitimme hankkeen jossa tavoite oli muuttaa Karakallion jalkapallokenttä ympärivuotiseksi harjoittelu- ja peliolosuhteeksi. Nyt voimme ylpeänä tiedottaa, että kenttäremontti alkaa jo ensi viikolla.Remontin valmistuessa 1.11.2024 mennessä on Hornankattila Oy:n hallinnoinnissa täysimittainen tekonurmi, missä Kasiysin toimintaryhmät pystyvät harjoittelemaan seuran linjaamien tavoitteiden mukaisesti myös talvisin. Remontti pitää sisällään laajennuksen lämmittelyä ja lumen varastointia varten, talviolosuhteita varten nykyaikaisen lämmitysjärjestelmän sekä tietysti uuden tekonurmipinnoitteen lisäjoustolla.
Kasiysin täysin omistama kenttäyhtiö, Hornankattila Oy, hallinnoi ja huoltaa kenttää jatkossa.
FC Kasiysin Puheenjohtaja Tuukka Laakso edusti ylpeänä sopimuksen allekirjoitus tilanteessa hankkeen toteutumisesta. "Hienoa että pitkän valmistelun jälkeen saadaan rakennustyöt käyntiin ja Karakallion kenttä käyttöön jo tulevaksi talveksi. Kasiysin harjoitteluolosuhteet tulevat jatkossa olemaan erinomaiset, kun kaikki kentät löytyvät läheltä, kesät ja talvet. Seuramme toiminnanjohtaja Mikko Hiltuselle suurkiitokset jo nyt väsymättömästä uurastuksesta mitä valmistelu on vaatinut",kiteyttää Puheenjohtaja Laakso. Vuodesta 2013 lähtien Hornankattila Oy:n toiminnassa mukana ollut yhtiön toimitusjohtaja Mikael Granskog myös odottaa malttamattomana tulevaisuutta kenttäyhtiössä. Vanhaan toimintaan verrattuna nyt otettiin "iso harppaus" itse operatiivisessa toiminnassa. ""Tiesimme että tekonurmi tulee jossakin vaiheessa vaihtaa,mutta olen todella iloinen,että saamme samassa yhteydessä kentän alle lämmityksen, jolloin Karakallion "hornankattila" on junioreiden ympärivuotisessa käytössä. Yhteistyö FC Kasiysin, Espoon Kaupungin ja Unisportin kanssa on ollut saumatonta, josta iso kiitos toiminnanjohtaja Mikko Hiltuselle" Granskog. toteaa yhteistyöstä ja lopputulemasta.
Kentän muutostyöt toteuttaa Unisport Oy., joka on ollut mukana suunnittelussa alusta lähtien tuomassa huikeaa osaamistaan ja yhteistyökykyä hankkeen läpiviennissä. Hankkeesta on vastannut Unisport Oy myyntipäällikkö Jari-Pekka Niskanen. "Haluan kiittää FC Kasiysi Espoota ja Hornankattila Oy:ä ammattimaisesta otteesta projektin vetämisessä, joka konkretisoituu laadukkaaseen ja kustannustehokkaaseen paikalliseen harjoitusympäristöön suunnitellussa aikataulussa . Kunniakas pitkän linjan seuratyö saa taas yhden merkittävän muiston projektin tiimoilta", toteaa JP. Remontin ajan Kasiysin ikäluokat ja muut toimintaryhmät harjoittelevat poikkeusaikatauluin, joista tiedotamme asianomaisia sisäisesti sekä kotisivuilla joukkueiden osioissa mahdollisimman pian.
|