Tukirahasto

Seura haluaa, ettei yksikään sen pelaaja jättäisi jalkapalloa taloudellisten seikkojen vuoksi. Auta meitä pitämään kaikki futista harrastavat mukana Kasiysin tärkeässä toiminnassa.

Äkilliset taloudelliset muutokset, työttömyys tai muut seuran jäsenen lähipiiriä kohdanneet vaikeudet eivät saisi mielestämme olla esteenä täysipainoiselle harrastustoiminnalle yhdellekään lapselle. Kasiysin tukirahasto on jakanut taloudellista tukea usealle jäsenelle vuosien aikana.

Tervetuloa mukaan Meidän seuraan!

 

F.C. Kasiysi Espoon tukirahaston säännöt 

 

  1. Rahaston nimi ja kotipaikka

Rahaston nimi on F.C. Kasiysi Espoon tukirahasto.

      2.   Rahaston perustaminen ja ylläpito

Rahasto on perustettu vuonna 2015. Rahaston säännöt ja toimintamallit on päivitetty 12/2019.
Rahasto on osa F.C. Kasiysi Espoo ry. yhdistystä, ylläpitäjänä (johtoryhmä) toimii seuran johtokunta.

Seura voi ottaa rahastoon yksityisiltä ja yhteisöiltä vastaan lahjoituksia ja testamentteja, jotka täyttävät rahaston ehdot. Rahastoon voidaan haluttaessa kerätä rahaa myös keräyksin, jotka vaativat rahankeräysluvan.

F.C. Kasiysi Espoon tukirahastoa voi halutessaan tukea lahjoittamalla sopivaksi katsomansa summan tilille Nordea FI98 2213 1800 0178 47 ja merkitsemällä viestikenttään ”Tukirahasto/lahjoittajan nimi”.

       3.    Rahaston tarkoitus ja sen toteuttaminen

Rahaston tarkoituksena on tukea FC Kasiysi Espoo seurayhteisön yhteiskuntavastuullista toimintaa sekä vähävaraisista perheistä tulevia pelaajia harrastuksessaan.

Tarkoituksensa mukaisesti rahasto jakaa vuosittain erikokoisia stipendejä pelaajille tai yhteiskuntavastuulliseen toimintaan. Rahaston johtoryhmä määrittelee vuosittain stipendin jakoperusteet, jotka voivat olla mm seuraavat:

  • pelaajan sosioekonominen tausta
  • pelaajan menestys ja sitoutuneisuus
  • yhteiskuntavastuullinen toiminta

Stipendit ovat kooltaan 50, 100, 200, 500 euroa tai muu rahaston johtoryhmän päättämä määrä pelaajaa kohti vuodessa. Jaettavat stipendit hyväksytään vuosittain seuran johtokunnan toimesta. Pelaajien stipendit maksetaan pelaajan joukkueelle käytettäväksi tuen saaneen pelaajan kuluihin.

        4.      Rahaston hallinto ja päätöksenteko

Rahastoa hoitaa ja hallinnoi F.C. Kasiysi Espoon johtokunta. Seuran taloudenhoitaja vastaa kirjanpidon oikeudellisuudesta.

        5.       Tuen hakeminen

F.C. Kasiysin tukirahastosta myönnetään tukea perheille, joilla on vaikeuksia suoriutua seura- tai joukkuemaksuista. Tuen voi käyttää joko seuramaksuihin tai pelaajan joukkueelle käytettäväksi joukkue- ja harjoitusmaksuihin. Myös varuste-avustuksia voidaan myöntää varustesopimuksen mukaisesti.

Vuosittainen hakuaika:
Tukea voi hakea vapaamuotoisella hakemuksella jokaisen kalenterivuoden tammi- ja elokuussa. Hakuajan päätyttyä rahaston johtoryhmä päättää tuen saajista.

        6.    Rahaston sääntöjen muuttaminen 

Rahaston säännöt vahvistaa seuran hallitus. Näitä sääntöjä voidaan muuttaa hallituksen päätöksellä muilta osin paitsi liittyen rahaston tarkoitukseen, jolta osin muutoksesta päättää tarvittaessa seuran varsinainen kokous.

Lisätietoja: 
Mikko Hiltunen
040- 848 0554
mikko.hiltunen@kasiysi.fi
Toiminnanjohtaja
F.C. Kasiysi Espoo ry

 

Taloudellista tukea lapsen harrastamiseen FC Kasiysissä

Perheet voivat tämän lisäksi hakea tukea kuukausimaksun ja jalkapallon harrastamiseen myös seuraavilta tahoilta:

 

SOS-Lapsikylä

SOS-Lapsikylä myöntää Unelmista totta -harrastustukea 7-17-vuotiaan lapsen harrastukseen, mikäli harrastuksen aloittaminen tai sen jatkaminen on uhattuna perheen haastavan taloudellisen tilanteen vuoksi. Tukea voidaan myöntää ohjatun ja säännöllisen harrastuksen osallistumismaksuihin.

Tukihakemuksen pääset täyttämään kirjauduttuasi alustalle. Harrastustukea myönnetään ensisijaisesti koulukuraattorin tai perhesosiaalityöntekijän kanssa tehtyihin hakemuksiin hankkeen yhteistyöpaikkakunnilla Espoossa. https://www.unelmista.fi/user-login

Hope Ry.

Autamme vähävaraisia ja äkillisen kriisin kohdanneita lapsiperheitä (joissa 0-17 vuotiaita lapsia) sekä huostaanotettuja lapsia. Lahjoitukset on saatu hyväsydämisiltä suomalaisilta, jotka tukevat toimintaamme. Vaikka suurin osa vaatteista, kengistä ja leluista on käytettyjä, ovat ne hyväkuntoisia ja ajanmukaisia. Tuemme myös lasten harrastustoimintaa ja toteutamme vapaa-ajan elämyksiä. https://hopeyhdistys.fi/kaipaan-apua/

Pelastakaa Lapset ry.

Eväitä Elämälle -ohjelman tuki kohdennetaan lapsille, joiden mahdollisuus jatkaa koulunkäyntiään tai osallistua harrastuksiinsa on uhattuna perheen vähävaraisuuden tai muiden sosiaalisten haasteiden vuoksi. https://espoo.pelastakaalapset.fi/

Valio Akatemia

Kaipaatko tukea harrastuksen aloittamiseen, varusteisiin, leiri- tai turnausmatkaan, tapahtumaan, valmennuskuluihin tai mahdollisesti ravitsemuksesi kehittämiseen? Onko sinulla huikea idea, miten saisitte kaverit ja naapuruston lapset liikkumaan enemmän? Hae Valio Akatemia® stipendiä ja tule mukaan tekemään unelmista ja tavoitteista totta! https://www.valio.fi/valioakatemia/hae-stipendia/

Tukikummit

Tukikummit-säätiö kanavoi saamansa lahjoitukset Kirkon diakoniarahastolle, joka hoitaa käytännön avustustoiminnan omien sääntöjensä ja käytäntöjensä mukaisesti. Hakemuksen tekemisen tai avustuksen saamisen edellytyksenä ei ole Suomen kansalaisuus tai kuuluminen mihinkään uskontokuntaan.

Avustuksen saamiseksi tulee olla yhteydessä oman paikallisseurakunnan diakoniatyöntekijään. Avustuspäätös ilmoitetaan hakemuksen tehneelle diakoniatyöntekijälle.

Tukikummit-säätiön lahjoittamilla varoilla tuetaan taloudellisesti Suomessa asuvia hädänalaisessa asemassa olevia lapsia ja nuoria. Avustuksia myönnetään vain sellaisiin kustannuksiin, joita ei ole saatu eikä saada katettua muualta. Heikon taloudellisen tilanteen lisäksi myös muut syrjäytymisen riskitekijät (esim. vakava sairaus, lapsen koulunkäyntiongelmat, perheväkivalta, ero tai päihdeongelma) huomioidaan avustuksia myönnettäessä. Avustuksia myönnetään esimerkiksi opiskelun, kouluttautumisen ja harrastusten välittömiin kustannuksiin, vaatteisiin ja kenkiin tai esimerkiksi matkakuluihin isovanhempien tai etävanhemman tapaamiseksi. Tukikummit-avustukset ovat kertaluonteisia ja perhekohtaisia. https://tukikummit.fi/avustuksen-hakeminen/

Kojamo /LUMO-Stipendi

Sponsorointiyhteistyön avulla tuemme nuoria urheilijoita, joilla on lahjoja ja asennetta nousta maailman huipulle. Hakijalta edellytetään lajiliiton ja valmentajan suositusta, kilpailumenestystä sekä vähintään 14 vuoden ikää. https://kojamo.fi/vastuullisuus/lumo-sponsorointi-ja-stipendiohjelma/

Lions-Clubi

Rotary ry

Kela toimeentulotuki

Oman joukkueen sisäiset järjestelyt